Eri­lai­set työ­ti­lan­teet sai­vat poh­ti­maan yhteis­työn yhtä kes­keistä omi­nai­suutta, vas­ta­vuo­roi­suutta. Sii­nä­hän on yksin­ker­tai­sim­mil­laan kyse anta­mi­sesta ja saa­mi­sesta, sii­tä, että vas­ta­taan toi­sen tekoon. Usein samal­la mital­la, hyväs­sä ja pahas­sa. Vas­ta­vuo­roi­suus on nimen­sä mukai­sesti molem­min­puo­lista. Ei rii­tä, että toi­nen antaa ja toi­nen ottaa, vaan hyö­ty koh­dis­tuu kum­paan­kin. Muo­dos­tamme aina­kin het­kel­li­sesti erään­lai­sen mini-yhtei­­sön, jos­ta hyö­dymme molemmat.

Vas­ta­vuo­roi­suus on osa yhtei­söl­li­syyttä, tuo­ta yhteis­työn voi­maa. Sanal­la yhtei­söl­li­syys on ihas­tut­ta­van van­han­ai­kai­nen kai­ku. Se tun­tuu viit­taa­van johon­kin sel­lai­seen ide­aa­liin, jota ei ehkä enää oli­si. Sii­nä on aavis­tus pyy­teet­tö­myyttä, ripaus omaeh­toi­suutta ja tilk­ka hyvän teke­mistä. Se tun­tuisi vaa­ti­van myö­tä­tun­toista suh­tau­tu­mista ja luot­ta­musta ihmi­siin. Pii­rteitä, jot­ka hel­posti unoh­tu­vat kii­reessä ja tehos­ta­mi­sen vaa­ti­muk­sissa. Kun jär­jes­tät yhtei­söl­li­syy­delle aikaa, huo­maat kuin­ka pal­jon se aut­taa työn arjessa.