”Muis­tan ensim­mäi­set etä­pro­jek­tit. Ne onnis­tui kaik­ki. Mei­dän vir­tu­aa­li­tii­mis­sä suo­rit­ta­mi­nen koros­tui. Pai­kan­pääl­lä meil­lä ehkä lii­an sokeas­ti luo­te­taan sii­hen ihmi­seen, joka tun­ne­taan. Mut­ta kun työs­ken­nel­lään etä­nä vir­tu­aa­li­tii­mis­sä, sii­nä kaik­ki tapah­tuu teh­tä­vien kaut­ta. Siel­lä toi­mii tiu­kem­min se, että jos et hoi­da hom­mia, sut unoh­de­taan ja jos hoi­dat hom­mat, niin raken­nat luot­ta­mus­ta ja saat lisää kiin­nos­ta­via hom­mia. Pai­kan pääl­lä saat­taa olla, että ollaan hyviä kave­rei­ta ja se ei ole mitään, vaik­ka suo­ri­tus ei ihan oli­si­kaan toi­vot­tu. Sitä ei tapah­du etä­ku­viois­sa.” kuvai­li työ­ko­ke­muk­si­aan kes­ki-ikäi­nen asiantuntija.

Onko sinul­la koke­mus­ta tilan­teis­ta, jois­sa jon­kun anne­taan jat­kaa työ­teh­tä­vis­sä, kos­ka hän on niin ”hyvä tyyp­pi” vaik­kei suo­riu­du­kaan kunnolla?