Niin kum­mal­li­sel­ta kuin se voi­kin tun­tua, asen­teet ja tapa koh­del­la mui­ta omak­su­taan usein omas­ta tii­mis­tä ja sen his­to­rias­ta. Men­nei­syy­den ris­ti­rii­ta­ti­lan­teet tai epä­oi­keu­den­mu­kai­sik­si koe­tut tapah­tu­mat saat­ta­vat jää­dä elä­mään käyt­täy­ty­mis- ja suh­tau­tu­mis­mal­lei­na. Mitä tun­ne­pi­toi­sem­pi tapah­tu­ma, sitä vah­vem­min työyh­tei­söön jää­vät elä­mään van­hat käsitykset.

Joku taho vain koe­taan epä­luo­tet­ta­vak­si, tuu­li­vii­rik­si, osaa­mat­to­mak­si, han­ka­lak­si tai yhteis­työ­ha­lut­to­mak­si, vaik­ka nyky­ko­ke­muk­set eivät mie­li­ku­vaa tuki­si­kaan. Toi­sen­lais­ta toi­min­taa pide­tään vain poik­keuk­se­na, joka vah­vis­taa sään­nön. Mitä tii­viim­pi ryh­mä on ja mitä vah­vem­man ase­man se kokee itsel­lään ole­van, sitä her­kem­min se edel­lyt­tää kai­kil­ta jäse­nil­tään saman­kal­tais­ta asen­net­ta ja suhtautumista.