Olem­me herk­kiä sil­le, miten itsel­le tär­keäs­sä ryh­mäs­sä tulee toi­mia. Toi­min­ta­ta­vat, arvot ja usko­muk­set ovat ikään kuin perin­tö, jon­ka uusi ryh­män jäsen omak­suu lähes het­kes­sä mui­den toi­min­taa tark­kai­le­mal­la. Muut vah­vis­ta­vat oppi­mis­pro­ses­sia hyväk­sy­vil­lä tai hyl­kää­vil­lä ilmeil­lä, eleil­lä ja ään­näh­dyk­sil­lä. Ja usein myös ker­to­mal­la suo­raan, mitä tulee tai ei mis­sään tapauk­ses­sa kan­na­ta tehdä.

Luot­ta­mus ja epä­luot­ta­mus ovat vah­vo­ja ryh­män nor­mit­ta­jia. Ryh­män jäsen huo­maa kyl­lä nopeas­ti, kei­tä pide­tään luot­ta­muk­sen arvoi­se­na ja ket­kä ovat nii­tä, joi­den kans­sa yhteis­työ ei oikein ole tar­peen. Uusi ryh­män jäsen saat­taa aluk­si ihme­tel­lä, mik­si jäsen X on hie­man kysee­na­lai­ses­sa mai­nees­sa, joh­ta­jaan Y suh­tau­du­taan varau­tu­nees­ti tai tii­mis­tä Z tode­taan, että antaa nii­den olla ihan omas­sa rau­has­saan, ei kan­na­ta kau­heas­ti olla teke­mi­sis­sä. Tun­nis­tat­ko tilanteen?

Uuden jäse­nen omat havain­not saat­ta­vat olla eri­lai­set, mut­ta oman työyh­tei­sön näke­myk­set omak­su­taan nopeas­ti. Näin myös ryh­män luot­ta­muk­sen ja epä­luot­ta­muk­sen perin­teet välit­ty­vät uudel­le, joka omak­suu toi­min­nan ja suh­tau­tu­mi­sen mal­lin usein kysee­na­lais­ta­mat­ta. Onhan uusi työyh­tei­sö hänel­le tär­keä ja sii­hen halu­aa tul­la hyväk­sy­tyk­si ja tasa­ver­tai­sek­si jäse­nek­si. Nor­mien nou­dat­ta­mi­nen on sil­loin paikallaan.