Jokai­sel­la koh­taa­mi­sel­la on mer­ki­tys­tä. Niin työ­pai­kal­la kuin muis­sa­kin ihmis­suh­teis­sa rat­kais­taan asioi­den ohel­la suh­tei­den laa­tu ja luot­ta­mus. Jos kokee ole­van­sa hyväk­syt­ty, on tilan­tees­sa help­po olla. Sen sijaan jat­ku­va tais­te­lu tai yli­mars­si­mi­nen saa etsi­mään yhtei­söä, jos­sa toi­mi­taan toi­sin. Mol­la­tuk­si tai nol­la­tuk­si tule­mi­sen koke­mus lisää nega­tii­vi­sia tun­tei­ta, arvos­tuk­sen ja tuen saa­mi­nen lisää tur­val­li­suu­den tunnetta. 

Omaa suh­tau­tu­mis­ta on mah­do­ton pii­lot­taa, sil­lä epä­luot­ta­mus näkyy pit­käl­le. Se ei ole vain epä­mää­räi­nen tun­ne koh­da­tes­sa, vaan pal­jas­tuu käyt­täy­ty­mi­ses­sä. Se ei ole vain tym­pe­ää koh­te­lua tai ohit­ta­mis­ta. Sil­le, johon ei luo­te­ta, ei puhu­ta, ei aina edes työn kan­nal­ta tar­peel­li­sis­ta asiois­ta. Vain sil­le ker­ro­taan, johon luotetaan. 

Epä­luot­ta­mus saa pahim­mil­laan rik­ko­maan tasa­ver­tai­sen koh­te­lun peri­aat­tei­ta. Lähie­si­mies­ten esi­mer­kil­lä on suu­ri vai­ku­tus.  Mil­lä taval­la puhuu muis­ta. Syn­tyy­kö kuva, että ymmär­tää vai vähät­te­lee­kö tai arvos­te­lee. Pitää­kö itsel­lään hänel­le usko­tut asiat vai jakaa­ko nii­tä auliis­ti muil­le. Myös sil­lä on mer­ki­tys­tä, mil­lai­nen on ylei­nen tun­ne­ti­la. Kuten yksi tut­tu kysyi: voi­ko sel­lai­seen edes luot­taa, joka aina puhuu vihaisesti?