Käy­täm­me­kö sano­ja viisaasti?

Luot­ta­mus kät­key­tyy kie­leen, jota käy­täm­me. Arki­pu­hees­sa käy­te­tyt sanat vies­ti­vät kes­ki­näi­ses­tä arvos­tuk­ses­ta. Työ­paik­ka voi tar­jo­ta uudel­le tulok­kaal­le perin­tö­nä tie­tyn kes­kus­te­lu­tyy­lin ja sanas­ton. Ehkä alus­sa huo­maam­me sanoi­hin liit­ty­vän arvo­la­tauk­sen, mut­ta vähän ajan pääs­tä tulem­me sokeak­si sil­le, mil­lais­ta fii­lis­tä sanat herät­tä­vät ympärillämme.

Mitä sano­ja siis käy­täm­me ? Eräs yri­tys­joh­ta­ja poh­ti sitä, kuin­ka ymmär­räm­me toi­siam­me yli yksik­kö­ra­jo­jen. ”Perin­tei­ses­ti ammat­ti­ryh­mät kut­suu toi­si­aan vähän hal­ven­ta­vas­ti. Toi­set kut­suu myy­jiä käden hei­lut­ta­jik­si ja myy­jät koo­daa­jia nör­teik­si”. Pie­nes­tä huu­mo­ris­ta voi tahat­to­mas­ti syn­tyä ihmi­siä erot­ta­va arvoa­se­tel­ma. Sano­jen valin­noil­la joko raken­ne­taan sil­to­ja tai nii­tä poltetaan. 

Toi­nen taso on se, mihin sano­ja käy­täm­me. Epä­vi­ral­li­set kes­kus­te­lut raken­ta­vat työ­pai­kan yleis­tä ilma­pii­riä. Kah­vi­pöy­dän äärel­lä istu­taan mones­sa työ­päi­väs­sä usei­ta minuut­te­ja päi­väs­sä. Kuin­ka usein pöy­dän ympä­ril­lä jutel­laan uusis­ta ideois­ta ja rat­kai­suis­ta? Vai poh­di­taan­ko ei-pai­kal­la ole­vien ede­sot­ta­muk­sia: ”Voi ei, kuu­lit­te­ko. Taas se on…”? Kes­kus­te­lun tasol­la on väliä. Luo­ko se draa­maa, kes­kit­tyy­kö ongel­maan vai tavoit­te­lee­ko se rat­kai­su­ja yhtei­siin haasteisiin.

Mil­lai­sia sana­va­lin­to­ja ja kah­vi­kes­kus­te­lu­ja teil­lä käydään?