Ei luot­ta­mus­ta ilman psy­ko­lo­gis­ta turvallisuutta

Psy­ko­lo­gi­nen tur­val­li­suus vai­kut­taa suo­raan luot­ta­muk­sen koke­muk­seen. Ei ihme, sil­lä ilma­pii­ri, joka tun­tuu jän­nit­tei­sel­tä, on täyn­nä ris­ti­rii­to­ja ja jos­sa kysee­na­lais­te­taan tois­ten ole­mi­nen ja teke­mi­nen, ei yllä­pi­dä tur­val­li­suu­den koke­mus­ta. Tur­val­li­suu­den tun­ne samoin kuin luot­ta­mus­kin tun­tuu itses­tään sel­väl­tä, kun­nes se rik­kou­tuu. Sitä ei edes poh­di tai huo­maa, ennen kuin jotain menee pieleen. 

Jak­sam­me luot­taa toi­siim­me yllät­tä­vän­kin pit­kään, mut­ta tahal­li­sik­si tul­ki­tut luot­ta­mus­ta rik­ko­vat teot tai eri­lai­set arvot ja pyr­ki­myk­set voi­vat syn­nyt­tää epä­luot­ta­mus­ta. Luot­ta­muk­sen voi menet­tää myös vää­rien tul­kin­to­jen, vää­rin­kä­si­tys­ten tai puhu­mat­to­muu­den takia. 

Luem­me ja tul­kit­sem­me toi­siam­me kai­kis­sa sosi­aa­li­sis­sa tilan­teis­sa. Pie­net­kin havain­not ja tie­don muruset sii­tä, miten muut toi­mi­vat, luo­vat mer­ki­tyk­siä ja vai­kut­ta­vat sekä käyt­täy­ty­mi­seen että luot­ta­muk­sen syn­ty­mi­seen. Ei niin pien­tä koh­taa­mis­ta, ettei sil­lä oli­si vai­ku­tus­ta yhteis­työ­hön ja suhtautumiseen.